Terveisiä Kuusamostakin

Taustoitetaanpas hieman alkuun: Kuusamo taitaa erota hieman muista projektiin valituista kouluista siinä, että hyväksytty hakemuksemme sisälsi kaikki Kuusamon peruskoulut (13 kpl). Tällä hetkellä olemme aloitelleet Robbojen kanssa Torangin koululla ja hiljalleen myös muut koulut pääsevät mukaan, kunhan saamme käytännön varausjärjestelyt sovittua.

Tässä alkuvaiheessa Robbot ovat kiertäneet ja olleet oppitunneilla mukana samalla, kun minä (Kuusamon peruskoulujen TVT-kehittäjä) olen kiertänyt oppitunneilla. Hiihtoloman jälkeen, kun saamme paikkakunnalla järjestettävän Robbo-koulutuksen käytyä läpi, saamme Robbot paremmin kiertämään myös muille kouluille. Tätä ennen on kuitenkin ollut hyvää aikaa käytettäväksi itse Scratchiin tutustumiseen, jotta se olisi ympäristönä jo tuttu Labien ja Robot kitien mukaan ottamisessa.

Tällä viikolla olen myös ehtinyt jo ottaa Laboratoriot mukaan oppitunneille 5-6. luokilla. Olemme aloittaneet pedagogisen oppaan harjoituksista, eli kissa on kaksoistunneilla saatu jahtaamaan hiirtä tai yhden tunnin kokeiluissa ainakin kissa liikkumaan ruudulla labin avulla.

Tekaisin myös opettajille tutustuttavaksi tulostetun version pedagogisesta oppaasta sekä laminoituina oppaan harjoitukset (tätä on helppo opettajan kuljettaa mukana ohjeistaessaan, kun ratkaisu on aina harjoituksen takapuolella, pysyy myös pidempään hyväkuntoisena).

One Comments

  • Avatar
    Amanda/ROBBO March 28, 2017 Reply

    Harjoituskorttien laminointi on hyvä idea jotta kortit pysyy hyvässä kunnossa! Odotan innolla lisää kuulumisia Kuusamon peruskouluista! 🙂

Leave a Reply