Terveiset Varkaudesta

Hei täältä Varkaudesta. Opetan pienellä kyläkoululla 3-4 luokkaa. Lisäksi minulla on ilo toimia myös 5-6 luokkalaisten parissa – myös tämän robotiikan yhteydessä.

RobboScratch ja ROBBO-robotit ovat meille kaikille uusia tuttavuuksia, jotka olemme ottaneet innolla vastaan. Kuluneella viikolla pidimmekin 5-6 luokan oppilaiden kanssa kahden tunnin ohjelmointituokion, jonka aikana kävimme lävitse Pedagogista opasta. Teimme ensin harjoituksia ilman robotteja pedagogisesta oppaasta ja sen jälkeen siirryimme Robot Kit -harjoituksiin (Labit ja loput Kitit eivät ole vielä saapuneet). Kaikki käyttämämme robotit lähtivät liikkeelle ja toimivat pääsääntöisesti toiveemme mukaisesti:) Etenimme Pedagogisen oppaan mukaisessa järjestyksessä ja ennätimme saada Kitit liikkumaan eri tehoilla haluamamme määrän, ohjattua Kitit kulkemaan neliöitä ja kolmioita (tosin oppilaissa hämmennystä herätti robottien vinoon kulkeminen sekä eri astekulmien kääntyminen kuin mitä ohjelmistoon oli kirjoitettu – tämän me sitten keskustelimme johtuvan robottien yksilöllisyyksistä ja mahdollisesti pyörien akseleista). Lisäksi oppilaat koodasivat Kitit toimimaan nuolinäppäimillä, tekivät maalarinteipeistä ratoja ja ohjasivat läppäreillä Kitejä. Tämä tehtävä poiki lisää inspiraatiota ja pojat alkoivat rakentaa teipistä Kitin kokoisia parkkiruutuja, joihin Kit piti peruuttaa radalla. Ohjelmointituntien päätteeksi kaikki paikalla olijat sanoivat haluavansa osallistua robotiikkakerhoon ja suunnittelivat jo kilpa-ajoja roboteilla erilaisia ratoja pitkin… Pari oppilasta tuumasikin tuntien päätteeksi, että tämä on yllättävän helppoa ja todellakin leikkimistä, mitä he arvostivat kovasti.

Viikonlopun koulutus oli todella antoisa. Opin uutta, verkostoiduin ja sain uusia oivalluksia. Oli myös helppoa lähteä kokeilemaan saman tien robotiikan opettamista. Pidin myös siitä, että koulutuksessa otettiin huomioon monipuolisesti ohjelmointia – myös ilman koneita. Nautin siitä, että opetusta oli helppo seurata ja se oli tehokasta. Mielestäni näin alkuvaiheessa sain mukavan määrän tietoa, jolla lähteä liikkeelle ja aloittaa koulun kerhotoiminta 3-6 luokkien kanssa. Lisäksi aiomme käyttää robotteja oppitunneilla. Tuki on tärkeää ja odotankin, että kohtaamme ennen Robbo-tiimin koulutusta lukuisia ongelmia ja kysymyksiä, joista meille vaikeimpiin saamme lisätietoa Robbo-tiimin tullessa vierailemaan koulullemme. Näin saamme taas koulutuksesta kaiken irti:)

Harmittelemaan jäin koulutuksen jälkeen sitä, kun Suomalainen kirjakauppa ilmoitti, että Oppi ja Ilo ei enää tee Koodinpurku-kortteja. Se oli suuri pettymys, koska ko. kortit vaikuttivat erinomaisilta ja olin jo ajatellut niitä kehittävinä lisähoukutuksina oppilaille. Mikäli joku teistä löytää ko. kortteja myynnistä jostain, niin vinkkaisisitko asiasta kirjoittajan suuntaan.

Terveisin

Kirsi

One Comments

  • Avatar
    Amanda/ROBBO March 28, 2017 Reply

    Kiitos blogikirjoituksesta Kirsi! Mukava kuulla että koulutusviikonloppu oli mielestäsi onnistunut ja antoisa. Toivottavasti sait myös viimeisessä ROBBO-koulutuksessa vastauksia kysymyksiisi. Odotan innolla kuulumisia Varkaudesta! 🙂 Huomasin että Oppi ja ilon omassa verkkokaupassa on erilaisia puuhakortteja myynnissä kuten esim. koodauspläjäys-puuhakortit. Verkkokauppa löytyy tästä: https://verkkokauppa.oppijailo.fi/puuhakortit/335/dg

Leave a Reply