Riihikosken kevätkuulumisia
Vauhdikas kevät on hurahtanut niin nopeasti, että päivityksetkin ovat jääneet vähemmälle, mutta oppimisen iloa on kyllä riittänyt sitäkin enemmän! 🙂 Kokoonnuimme Riihikosken ROBBO-kerhon kanssa kerran viikossa koko kevään ajan. Etenimme pitkälti upean pedagogisen oppaan mukaisesti Scratchin kautta labroihin ja lopulta itse ROBBOihin. Odotetusta liikkuvat robotit saivat osakseen suurinta ihastelua ja koodaaminen tuli parhaiten näkyväksi fyysisesti liikkuvan robotin kautta.
Haasteena koulullamme oli pitkin kevättä heikohko oma tietokonekantamme. Kaikki koneet eivät aina käynnistyneet, joskus jokin kone ei tunnistanutkaan robottia eikä tallennettujen koodien avaaminen onnistunut jälkeen päin. Tämä toki turhautti muutamia oppilaita, sillä pitkään rakennetut koodit tuntuivat “valuvan hukkaan” kun se oma kone ei jollain kerralla suostunutkaan käynnistymään. Pyrimme ajattelemaan, että saman koodin rakentaminen vain vahvistaa oppilaiden osaamista, mutta tämä oli luonnollisesti kurja epäkohta. Myöskään ROBBOjen sensorit eivät aina toimineet ongelmitta, mutta yleensä näistä porskutettiin jotenkin eteenpäin.
Ehdottomasti parasta oppilaiden mielestä oli kerhon viimeinen kerta, jolloin järjestimme “RobbOlympialaiset”. Parit saivat tuunata ROBBOnsa, koodata mahdollisimman tehokkaat koodit ja sitten kisasimme kolmessa varsinaisessa lajissa: 1) nopeusradalla, 2) kehätaistelussa ja 3) magneettikentällä. Kaikki innostuivat suunnattomasti sekä tuunaamisesta että kaikista kisalajeista ja jännitys ja kannustus oli riemastuttavaa koko iltapäivän ajan. Erityisen hauska oli huomata, kuinka mutkattomasti parit koodasivat ROBBOnsa liikkeelle ja kuinka koodeja pyrittiin parantelemaan mahdollisimman nopeiksi jne. Tämä tuntui oppilaista niin “helpolta” ja “itsestäänselvältä”, että oli hauska huomauttaa kuinka kaikki taidot oli kuitenkin opittu vasta tämän kevään aikana! 🙂
Robbo magneettikentällä! (Robbon pohjaan kiinnitettiin viisi pientä taulumagneettia – tyyli oli vapaa – jonka jälkeen pyrittiin keräämään kentältä mahdollisimman monta magneettia yhdessä minuutissa.)
Tuunatut ROBBOt muotinäytöksessä.
RobbOlympialaisten pistetaulukko. 🙂
Rehtorimme pähkäili tässä kutosille tarjottavia valinnaisaineita ensi vuodelle ja vahva visio on, että yksi kutosten toivomista valinnaisista on tvt/koodaaminen – ilolla kohti syksyä siis! 🙂
Kiitos paljon Riihikosken kevätkuulumisista! RobbOlympialaiset kuulostaa ihan huikealta – ja hienoa että oppilaat kokevat ohjelmoinnin ja robotiikan innostavana ja hauskana juttuna! 🙂