PoHe:n 5C-luokan ensivaikutelmat Robbo-hommista
Moro!
Olen Ella, Pohjois-Hervannan koulun alueellisen erityisluokan opettaja, ja opetan 5.-luokkaa. Innostuin lähtemään mukaan Robbo-projektiin, koska halusin oppia itse lisää ohjelmoinnista ja robotiikasta ja saada välineitä niiden opettamiseen ja hyödyntämiseen koulussa.
Luokallamme on 9 oppilasta ja oppilaat ovat kokeilleet ja harjoitelleet ohjelmointia aiemmin mm. Robogem-lautapelissä, koodaustunti.fi -sivuston avulla, Lego Mindstorms -roboteilla sekä Beboteilla. Etenkin robottien kanssa työskentely on oppilaiden mielestä mielenkiintoista ja innostavaa, mutta se on aika monelle oppilaalle myös vaikeaa. Siksi olemmekin sopineet luokassamme, että opettelemme ja kokeilemme ohjelmointia yhdessä iloisin mielin, mutta emme ota paineita. Tärkeintä meille on siis saada onnistumisen kokemuksia ja tutustua Scratch-ohjelmointiympäristöön ja Robbo-robotteihin. Toki olisi mahtavaa, jos oppisimme tekemään hauskoja juttuja roboteilla ja voisimme hyödyntää niitä eri oppiaineiden opiskelussa täällä koulussa. Ehkä voisimme myös opettaa muita luokkia tai koulumme aikuisia ohjelmoimaan ja koodaamaan…
Tällä viikolla kokeilimme ensimmäistä kertaa Scratch-ohjelmaa ja oppilaat tekivät Robbon pedagogisesta oppaasta muutamia ensimmäisiä ohjelmointitehtäviä. Pääsimme jo yhdessä käsiksi silmukan toimintaan ja löysimme ohjelmasta paljon hauskoja ja mielenkiintoisia toimintoja. Osalle tehtävät olivat helppoja, toiset taas tarvitsivat paljon aikuisen tai kaverin apua komentosarjojen tekemiseen. Osalle ohjeiden lukeminen ja ymmärtäminen on vaikeaa, joten etenemme nyt aluksi hitaasti, jotta kukaan ei säikähdä.
Ensi vaikutelma on siis positiivinen – odotamme jo kovasti, että ensi viikolla saamme kokeilla robottien yhdistämistä Scratchiin. Saa nähdä, mitä ensi viikko tuo tullessaan. Toivottavasti saamme Robboihin liikettä ja ehkä muistamme napata myös kuvia!
Ella ja PoHe:n 5C