Loppukevään kuulumisia Kuusamosta
Meillähän nämä Robbot ovat olleet 12 peruskoulun yhteiskäytössä eli eivät selkeästi vain yhdellä koululla. Varsinkin alkuvaiheessa Robbot ovat kulkeneet minun mukanani eli samalla kun kiersin kouluilla oli päivien ohjelmassa aina jokunen tunti Robbojen kanssa puuhastelua, yleensä 4-6 luokkalaisten kanssa. Opettajille suunnatun Robbo-koulutuksen jälkeen ilmestyi muutamia pidempiä varauksia myös kouluille opettajien toimesta sekä minulta pyydettiin lisää Robbo-ohjelmointitunteja vierailupäivilleni. Syksylle olen ajatellut haasteekseni, että Robbot pitäisi saada vielä enemmän itsenäiseen kiertoon, jotta niihin tutustuminen olisi monipuolisempaa, eikä n. 6 viikon välein noin yhden tunnin mittaista (jos mennään vain minun kiertoaikataulun pohjalta). Näin projektit voisivat olla pidempiä ja monipuolisempia kuin mitä yhden tai kaksoistunnin aikana ehditään kokeilla.
Hieman tämä yhteiskäyttö on myös luonut hieman haasteita esimerkiksi kerhon järjestämiseen, mutta kaupungin mahdollistamien muiden robottihankintojen avulla pystyimme suunnittelemaan robottikerhon yhdelle koululle, joka ei kuitenkaan vaatinut Robbojen varaamista yhden koulun käyttöön aina tietyksi päiväksi viikosta (vaihtelua eri robottien välillä tehtiin kerhossa). Näin Robbot olivat vapaampia kiertämään pidempiäkin pätkiä aina yhdellä koululla, jolloin opettajilla oli myös mahdollista suunnitella pidempiäkin kokeiluja kuin vain yksittäisten oppituntien aikana.
Minulle tullut palaute on ollut positiivista sekä oppilaita, että opettajilta. Itse Robbot ovat tuntuneet toimineen kuten pitää, haasteet ovat ilmenneet enemmänkin Windows-laitteiden kanssa (kuinka yllättävää 😉 ). Muutamilla kerroilla Robbo Scratch on juminut (mitään palikoita ym. ei pysty liikuttelemaan), mutta tämä on ratkennut käynnistämällä ohjelma uudelleen. Akkuhankinnoista olemme myös puhuneet, koska lyhyt piuha toimii ehkä hieman rajoitteena laajempia kokeiluja tehtäessä, mutta vielä tämä on vaiheessa (syksylle sitten).
Robotit yleensäkin ovat tukeneet ohjelmoinnin opettelua, koska ne todellakin toteuttavat juuri ne käskyt mitä niille annetaan. Oppilaat ovat saaneet harjoitusta miettiessään, että mikä kohta heidän koodissaan ei toimikaan, vaan kaipaisi muutosta. Tässä ei missään nimessä kannata antaa vastausta valmiina, vaan hieman enemmin avustaa oikeaan suuntaan 🙂 Myös tähän olisi lisäaika tarpeen, jotta kunnolla kaikilla kouluilla päästäisiin monipuolisempaan käyttöön. Robbon pedagoginen opas on myös toiminut hyvänä tukena, koska sieltä saa ideoita sekä vähemmän ohjelmointia kokeillut opettaja myös valmiita tehtäviä ratkaisuineen käyttöönsä.
Pedagoginen opas on kulkenut myös Robbojen mukana tulostettuna versiona (hyödyllinen mm. niihin hetkiin, kun videotykkiä ei olekaan tilassa käytössä).