Uncategorized

Loppukevään kuulumisia Kuusamosta

Meillähän nämä Robbot ovat olleet 12 peruskoulun yhteiskäytössä eli eivät selkeästi vain yhdellä koululla. Varsinkin alkuvaiheessa Robbot ovat kulkeneet minun mukanani eli samalla kun kiersin kouluilla oli päivien ohjelmassa aina jokunen tunti Robbojen kanssa puuhastelua, yleensä 4-6 luokkalaisten kanssa. Opettajille suunnatun Robbo-koulutuksen jälkeen ilmestyi muutamia pidempiä varauksia myös kouluille opettajien toimesta sekä minulta pyydettiin lisää 

Continue Reading…

Riihikosken kevätkuulumisia

Vauhdikas kevät on hurahtanut niin nopeasti, että päivityksetkin ovat jääneet vähemmälle, mutta oppimisen iloa on kyllä riittänyt sitäkin enemmän! 🙂 Kokoonnuimme Riihikosken ROBBO-kerhon kanssa kerran viikossa koko kevään ajan. Etenimme pitkälti upean pedagogisen oppaan mukaisesti Scratchin kautta labroihin ja lopulta itse ROBBOihin. Odotetusta liikkuvat robotit saivat osakseen suurinta ihastelua ja koodaaminen tuli parhaiten näkyväksi fyysisesti 

Continue Reading…

Robbo-kisa

Kerroin Robbo-kisasta ryhmälleni ja lähdimme muutaman innostuneen vapaaehtoisen kanssa suunnittelemaan projektia. Alkuperäinen idea oli tehdä opasrobotti, joka väistäisi esteet ja ohjaisi turvallisesti perille. Näin allergisille näkörajoitteisille ihmisille olisi olemassa allergiaturvallinen vaihtoehto. Valitettavasti meillä oli ongelmia etäisyyssensorin kanssa joten jouduimme turvautumaan varasuunnitelmaan. Päätimme lähteä innostamaan pienempiä oppilaita koodauksen maailmaan robottitaistelupelin avulla. Kyllä, robottitaistelupeli. Siinä robottia ohjataan 

Continue Reading…

ROBBO turnauksen voittaja!

Kiitos kaikille turnaukseen osallistuneille joukkueille! Olemme todella ylpeitä ja vaikuttuneita siitä mitä jokainen joukkue on oppinut näin lyhyessä ajassa! Voittajan valitseminen oli erityisen vaikeaa sillä jokainen joukkue oli mainiosti yhdistänyt robotiikkaa, ohjelmointia ja omaa kekseliäisyyttä! Tämän turnauksen voittaja on… Porvoon Hinthaaran koulu työllään Robottilinja-auto!  Onneksi olkoon! 🙂  (Voittajavideo löytyy julkaisun lopussa!) // The winner of the 

Continue Reading…

ROBBO Turnaus!

Hei kaikille ja toivottavasti kevät on alkanut mukavasti! Olemme järjestäneet hauskan ohjelmointi- ja robotiikka kilpailun Koodausta kouluihin! –hankkeen kouluille! Viime syksynä järjestimme pienimuotoisen robotiikkaturnauksen viiden koulun välillä. Koimme turnauksen olevan hauska tapa antaa oppilaille ja opettajille mahdollisuus näyttää mitä ovat oppineet lyhyessä ajassa. Tällä kertaa ajattelimme, että kilpailu olisi osana Innokas-verkoston robotiikkaturnausta, jonka teema on 

Continue Reading…

Tervehdys Enosta

Aloitin Ohjelmointi- ja robottikerhon pitämisen alakoululaisille talviloman jälkeen. Ensimmäisellä tapaamiskerralla paikalle tuli innokkaita eka- ja tokaluokkalaisia. Siispä aloitimme kerhon harjoittelemalla tietokoneen ja hiiren käyttöä sekä kuinka luokan oven saa auki, että pääsee vessaan 🙂 Tämän ikäisissä lapsissa on kyllä se hyvä puoli, että hanskat ei tipahda käsistä, kun kello on pykälässä. Monesti ohjaajan piti oman 

Continue Reading…

Ensikosketus Robboihin

Viettäessäni antoisaa isälomaa esimieheni kysyi, ottaisinko Robbot vastuulleni, kun edellinen vastuuhenkilö vaihtoi toisiin tehtäviin. Hetkeäkään harkitsematta lupasin ottaa asiat hoitaakseni, heti isyyslomani jälkeen. Isyyslomani jälkeen otin yhden Robbon mukaani kotiin hiihtoloman ajaksi (tiedän, paljon lomia) ja ensi hienoisen jännityksen vallassa avasin ensimmäistä kertaa Robbo-laatikon. Scratch-ohjelma oli etukäteen tuttu ja sitä myöten oli helppo aloittaa Robbon 

Continue Reading…